Tämän keväisen koulutuksellisen bloggauksen aiheena piti olla vuorovaikutus työyhteisössä. Siis,
tiedättehän, siellä työpaikalla, missä se työ tehdään ja vuorovaikutus tapahtuu. Face to face,
naamatusten. Kuitenkin aiheasettelun jälkeen maailma mullistui koronaviruksen takia ja myös
aiheen lähtökohta muuttui radikaalisti. Viestintä ja vuorovaikutus pakenivat verkkoon,
lähivuorovaikutus pieneni omaan perhepiiriin ja korkeintaan ulkoiluun yhdessä (työ)kaverin
kanssa.
Vuorovaikutuksen konteksti ja sen kehittäminen muuttui samalla kellonlyömällä. Se, miten
vuorovaikutusta käsittelisin blogissa, miten sen hyviin käytäntöihin voi harjoittautua työpaikan
kohtaamisissa — hopsandeisaa, otetaanpas uusiksi. Naamojen väliin tulikin juuri datavirta ja
näyttö. Vuorovaikutus tapahtuukin nyt screen to screen.
Monissa lähteissä (mm. Dunderfelt 2012) todetaan, että sanallista viestintää on viestinnästä vain
noin 20 %. Loppu 80 % on sanatonta viestintää, joka sekin jakaantuu eri osa-alueisiin: esimerkiksi
asennon, silmiin katsomisen, kättelyn ja läsnäolon perusteella. Koronan myötä olemme tilanteessa,
jossa sanallisen viestinnän merkitys korostuu. Otetaan esimerkiksi Teams-kokous, 20 osallistujaa.
Kaikista näkyy vain nimikirjaimet, ja puhujasta ääni. Joskus kokouksissa voi olla videokuvatkin,
mutta heti isompien miittien alla pitää säästää datavirtaa. Emme näe ilmeitä, hymyjä, käsien eleitä.
Tässä blogisarjassa käsittelen sitä, miten vuorovaikutusta voi kehittää työyhteisössä, silloinkin, kun
kaikki vuorovaikutus on verkossa.
Tässä ensimmäisessä osassa palataan aikaan ennen koronavirusta ja kurkataan käsitteitä.
Kouluttaessani ryhmiä esitän vuorovaikutuksen olevan talo, jonka viestinnän tasoja ja
vuorovaikutusta kehitetään tahtotalon avulla. Sen kattona on se tahto, halu kehittää omaa
vuorovaikutustaan. Talon kulmakivinä ovat kuunteleminen, positiivisuus, konkretia ja luottamus.
Näkyvimmin nämä kaikki nousevat esiin sanallisessa viestinnässä, ja sanaton viestintä tukee niitä.
Avataanpa näitä neljää kulmakiveä hieman!
1. Kuunteleminen. Kuuntelemisessa on eri tasoja. Kuunteletko vain keskeyttääksesi,
kertoaksesi oman näkökulmasi? Miten viestit, että toinen on tullut kuulluksi, ja
kuunnelluksi? Mitä hyötyä siitä (paremmasta kuuntelun tasosta) on? Kuuntelemisen taito
on vuorovaikutustaidoista merkittävin.
2. Luottamus. Vuorovaikutuksen luottamuksella tarkoitetaan luottavaisuutta: omaan itseen ja
omiin kykyihin sekä ammattitaitoon, että myös luottamusta ulos: omaan yhteisöön ja omaan
asemaan siinä. Toinen luottamuksen puolikas on luotettavuus: omat toimet ja niiden
näkyväksi tekeminen.
3. Positiivisuus. Ei yltiöhehkutusta, ei överisiirappia eikä positiivisuutta pelkän positiivisuuden
vuoksi. Hermothan sellaisessa menee. Positiivisuus kuitenkin todistetusti lisää hyvinvointia,
tuottavuutta, tehokkuutta ja muutoskykyä. Negatiivinen ja neutraali palaute tulee
luonnostaan, mutta positiivista palautetta pitää harjoitella. Positiivinen palaute kysyy
viitseliäisyyttä ja tahtoa.
4. Konkretia. Unohdetaan yleistykset. “Mitä kuuluu?” on aina hyvä tapa lähestyä toista
ihmistä, mutta kysy sen perään vielä lisää. Tarkemmin. Selvitä, kysy, kerro, mutta käytä
konkretiaa. Jos haluat antaa palautetta, kerro sen tarkka kohde, se teko tai suorite ja se,
MIKÄ siinä oli hyvää. Tai MITÄ siinä pitäisi tehdä toisin. Jos kysyt, kysy ihan tiettyä,
nimettyä asiaa.
Jollakulla ryhmän tai yhteisön jäsenellä tulee näistä taidoista osa luonnostaan, jollakulla vain yksi.
Yhteistyöstä yhdessä tekemiseen vaaditaan kuitenkin jokaisen yksilön tahtoa ja vuorovaikutuksen
kehittämistä yhteisössä. Se on vaikeaa, mutta hauskaa ja antoisaa. Mutta, miten tämä tehdään nyt,
kun vuorovaikutus tapahtuukin etänä? Ruudulta kuuluu ääniä, joskus näkee naaman, mutta usein
vain nimikirjaimet äänen takaa? Vuorovaikutuksen neljä kulmakiveä voi ottaa käyttöön myös
pelkkään sanalliseen viestintään.
Pysypä kuulolla! Tässä blogissa annan vinkkejä vuorovaikutuksen neljän kulmakiven
käyttöönottoon. Nämä vinkit toimivat niin etänä kuin livenä!