Siirry sisältöön

Amazing City Oy

Kumppanisi onnistuneeseen tapahtumaan
Siirry sisältöön

Vaikuttavia elämyksiä

Seikkailuissamme ajatukset lähtevät irti arjesta, Tampere on mukaansatempaava ympäristö. Me kaivamme sieltä esiin paikkoja ja luomme kokemuksia, jotka muistetaan!
Tutustu tältä sivulta lisää Amazing Cityyn yrityksenä – meidän arvoihin, ihmisiin, toimintaan ja tarinaan!

Mitä me tehdään ja miksi ?

Amazing City tarjoaa elämys- ja ohjelmapalveluita kaiken kokoisiin tarpeisiin. Haluamme tarjota koettavaa kaikille, ja siksi olemme luoneet monipuolisesti erilaisia palveluita eri tarpeisiin. Taustalla toki myös innovatiivinen ote työhön, uusia ideoita herää lähes päivittäin. Ihan kaikkeen ei aika ja resurssit riitä, mutta tartumme innolla kaikenlaisiin mahdollisuuksiin. Alunperin toiminta oli suunnattu vain yritysryhmille, päätuotteena on tehty erilaisia tyhy- ja virkistyspäiviä. Myös toiminnalliset työtavat monipuolisiin tarpeisiin ovat vahvaa osaamisalaamme.

Reilun vuoden verran olemme kuitenkin suunnanneet katseet myös yksin, kaksin sekä perheen tai ystävien kanssa koettaviin seikkailuihin. Nyt keräämme innolla kokemusta myös siitä, miten matkailija tai paikallinen voi nähdä Tampereen hiukan uusin silmin. Luoda muistoja ympäristössä, joka herää uudella tavalla eloon!

Tampellan kyltti heijastuu Tammerkoskesta Amazing Walks -reitin Tampereen keskustahelmet varrella

Amazing City Oy Hessu ja Anni

Ketä me ollaan?

Yrityksen tarina on avattuna erikseen omalla sivullaan, mutta tällä hetkellä yrityksen takana pyörii pääsääntöisesti Hessu Närvänen. Arki töissä on vaihtelevaa, lennokasta ja hauskaa – toki huonommatkin päivät kuuluu asiaan, mutta kahta samanlaista päivää ei ole, klisee mutta totta! Hessun lisäksi tiimiin kuuluu paljon alihankkijoita, joita asiakkaat voivat kohdata palveluissamme ja joita toimii uusien tuotteiden kehitystyössä, markkinoinnissa, yms.

Hessu on firman perustaja ja yrittäjä, jonka lonkerot ylettyvät joka osa-alueelle. Hän pyörittää taustalla yrityksen arkea, kohtaa asiakkaita keikalla, luo uusia verkostoja ja pitää huolta vanhoista. Lisäksi Hessu on ikuinen seikkailija, joka viihtyy maalla, vesillä ja kaupungissa. Hän rakastaa matkustamista, latautuu liikkeestä ja kuvailee itseään ikuiseksi oppijaksi. Viiden ammatti- ja erikoisammattitutkinnon lisäksi hän on opiskellut mm. elämyspedagogiikkaa ja seikkailukasvatusta.
Hessu on myös aktiviinen luottamustoimija Pirkanmaan Yrittäjissä ja Suomen Yrittäjissä.

Vuonna 2021 Hessu palkittiin valtakunnallisella yksinyrittäjäpalkinnolla.

Yksi tärkeistä kumppaneista on Anni, joka on Hessun vanhin lapsi, mutta myös rautainen matkailualan osaaja. Anni on tällä hetkellä opiskelemassa päätoimisesti matkailun tutkimusta, mutta  on myös osaltaan mukana ideoimassa palveluita.
Anni ei myöskään pelkää kritisoida ja kyseenalaistaa – kehittäminen ja ideointi innostaa. Arjessa hymyn huulilla pitää ystävät, liikunta, aurinko sekä hyvät keskustelut, ja Hessun tapaan matkustaminen ja arjen seikkailut vetävät puoleensa.

Ryhmätoimintaa tarkoituksella!

Ryhmätoiminnassa kaupunkiseikkailut sekä koulutukset tapahtuvat omien konseptiemme avulla – sisällä tai ulkona. Ryhmäkoosta riippumatta tarjoamme aina joustavan ja ensiluokkaisen palvelun, jopa 300 henkeen saakka. Toiset syttyvät kisaamisesta, toiset rennosta menosta – mutta meillä kaikki osallistuvat tasavertaisesti. Pitkä kokemus erikokoisista ja erilaisista ryhmistä, ajanmukaiset työkalut sekä osaava henkilökunta – meillä on kaikki mitä tarvitaan onnistuneen virkistyspäivän tai koulutustapahtuman luomiseksi.

Porukka hitsautuu yhteen omalla tyylillään, tarvittaessa hyvinkin tavoitteellisesti oman aiheen ympärillä! Koulutuksissamme saat yhdistelmän toiminnallisuutta sekä teoriaa, yhdistettynä mielenkiintoiseksi ja mieleenpainuvaksi kokonaisuudeksi.
Yritystapahtumat luomme aina asiakaskohtaisesti. Toiset haluavat valmiin paketin helposti ja nopeasti. Toiset haluavat hyvinkin yksityiskohtaisesti päästä vaikuttamaan sisältöön, teemoihin, paikkoihin ja toiminnallisuuteen. Molemmissa tapauksissa meidän tehtävämme on vain täyttää asiakkaan odotukset, ehkä joskus ylittääkin!

Metsäpakopeli Outdoor Escape on menossa ja ryhmä on erittäin iloinen

Roof Walk Finlayson Area ryhmä katolla

Tekemistä reissussa ja kotikulmilla, arkeen ja juhlaan!

Yksityisille sekä matkailijoille tarjottavassa toiminnassa ohjelmat voi seikkailla joko yksin, tai kaverin / perheen kanssa yhdessä. Ne tapahtuvat ulkona, joten ovat turvallisesti koettavissa – kunhan muistaa ohjeistetut turvavälit. Sekä kattokävelyllä että Amazing Walks -seikkailuissa riittää nähtävää, koettavaa ja uutta tietoa sekä matkailijalle, että paikallisille. Elämyksellisyys, toiminnallisuus ja kokemuksen luominen ovat avainsanoja tekemisessä. Kun asiakas viihtyy, lähtee kotiin hymy huulilla ja muistijälki jää elämään – on meidän työmme onnistunut.